Potkupyörä – Paras ensipyörä lapselle

Potkupyörä on muutaman vuoden aikana noussut oikeaksi lastenpyöräilyn trendiksi. Potkupyöräily on turvallinen ja hauska tapa aloittaa pyöräilyharrastus jo varsin nuorena.

Potkupyörällä pääsee itsenäisesti liikkeelle

Potkupyörä on loistava ensipyörä turvallisen ajoharjoittelun aloittamiseen. Potkupyöräilyn voi aloittaa heti, kun jalat ylettyvät pyörän päältä maahan – pääsääntöisesti siis jo alle kaksivuotiaana. Potkupyörä on lapselle erityisen mieluisa, koska lapsi pääsee sillä itsenäisesti liikkeelle.
 
Potkupyörän suosio perustuu ennen kaikkea lapsen kokemaan vauhdin hurmaan, kun hän pääsee jo hyvin varhaisessa vaiheessa mukaan pyöräilyn maailmaan. Potkupyörä on myös melko edullinen sekä erittäin kestävä.
 
Potkupyöräilyn selkeitä etuja ovat lapsen koordinaation ja tasapainon nopea kehittyminen. Lapsi oppii myös hahmottamaan ympäristöään sekä etäisyyksiä ja hallitsemaan vauhtia. Useat potkupyöräilyn kautta pyöräilyyn tutustuneet lapset oppivat ajamaan tavallista polkupyörää huomattavan nopeasti ilman apupyöriä.
 
Jotta potkupyöräily on sekä vanhemmalle että lapselle mahdollisimman huoletonta, suosittelemme käyttämään potkupyörää vain pihoilla ja suljetuilla tieosuuksilla.

Näin valitset lapselle oikean kokoisen potkupyörän

Oikean koon valinnassa otetaan huomioon samat asiat kuin tavallisen pyörän valinnassa: lapsen on satulassa istuessaan yletyttävä molemmilla jaloillaan kunnolla maahan. Madisonin potkupyörät on suunniteltu rungoiltaan hyvin mataliksi, joten sen se sopii pienimmillekin kuljettajille.

Potkupyöräilyn varusteet

Pyöräilyn tärkein lisävaruste lapsella on ehdottomasti laadukas pyöräilykypärä. Kypärän hankinnassa olennaisinta on valita oikea koko ja säätää se lapselle sopivaksi. Samalla lapsi oppii jo varhain kypärän käytön. Potkupyöräilyyn kannattaa valita paksupohjaiset ja varpaita suojaavat jalkineet. Potkupyöräily kuluttaa luonnollisesti kenkiä joten harrastukseen kannattaa valita hieman käytetymmät jalkineet.

Miksi valita Madison -potkupyörä?

Madison on ollut potkupyörämarkkinoilla yli 10 vuotta. Meillä potkupyörien ja lastenpyörien kehittämisen taustalla on aina ollut ajatus siitä, millainen tuotteen pitäisi lapsen kannalta olla. Hyödynnämme lastenpyörien suunnittelussa Madison KidFit-mitoituskonseptia, jossa on otettu huomioon lasten erityisominaisuudet; ruumiinrakenne, tasapaino ja havaintokyky.
 
Madison KIDI on KidFit-mitoituksen mukainen, alumiinirunkoinen ja yksi markkinoiden kevyimmistä (vain 2,8 kg) potkupyöristä. Keveytensä ansiosta lapsen on todella helppo käsitellä sitä. Matala nousukorkeus ja laadukkaat komponentit ovat osa käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Suositushinta 89,95€

Potkupyörän tärkeimpiä ominaisuuksia ovatkin keveys, helppo hallittavuus ja oikeaoppinen ajoasento. Rungot on suunniteltu erityisen mataliksi, joten ne sopivat myös pienemmille potkuttelijoille, joille peruskokoinen potkupyörä on vielä liian suuri.
 
Madison potkupyörillä on samat takuuajat kuin muillakin pyörillämme. runkotakuu on 12 vuotta ja komponenttien osalta 2 vuotta. Madison on myös hinta-laatusuhteeltaan järkevä ja tasokas tuote – sen aikuinen, mutta myös lapsi valitsisi! 

Panostamme suunnittelussamme laatuun ja yksityiskohtiin, jotta Madison olisi Sinulle oikea valinta

Madisonia on saatavilla laajalti pyöräilyn ja urheilun erikoisliikkeissä sekä Citymarketeissa ympäri Suomen. Tutustu Sinäkin Madisoniin!